perjantai 31. maaliskuuta 2017

Psykologi

Joskus kun itseään analysoi liikaa (psykologian opiskelijalle lienee tuttu tilanne), yhtäkkiä onkin enemmän pihalla kuin ennen analysointia.

Kuka vittu mä oon
Mitä haluan
Missä olen huomenna
Mitä tapahtuu

Istun psykologin tuolilla ja yhtäkkiä mulla ei ole mitään sanottavaa sille ihmiselle mun edessä. Aivoissa pelkkä hiljaisuus. Vähän melkein naurattaa ja yritän hukuttaa hiljaisuuden hermostuneisiin naurahduksiin. Haha. Kiireistä. Haha. 

Psykologi kysyy aivan väärät kysymykset aivan väärällä hetkellä. Tuleeko mustakin tuollainen?

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Piilo

Kevät.
Kuvottaa syödä ja kuvottaa olla syömättä.
Miljoonat paperipinot ja to dot. Gradu, kurssi, toinen kurssi, luottamustehtävä, toinen luottamustehtävä. Kirjaimet hyppivät ja tanssivat ja juopuvat ja sekoilevat. Menen sekaisin sanoissani ja sekoilen kirjainten tapaan itsekin. Viinaaviinaaviinaa. Ahdistusta ja angstia. Hymyilen paskan alta, kun en halua myöntää mitään.

Läski.
Seison peilin edessä ja puristan sormien väliin rasvasoluja, joita on liikaa. Niitä on ollut aina liikaa, mutta nyt niitä on erityisen liikaa. En ole syönyt e-pillereitä kahteen päivään ja sitä ennenkin taisin oksentaa ulos yhden. Menkat alkaa viikon tauon jälkeen ja musta tuntuu etten nyt pysty pitämään huolta oikein mistään. Kaikista vähiten itsestäni.

Valo.
Ne sanoo et kevät tulee ja mä hymyilen ja kerään poskilleni ensimmäiset pisamat. Kuuntelen repeatilla PMMP:n Kevään valoa ja mietin, miksi en itse keksinyt näitä(kään) sanoja. Vaikka ei mun työmatkaa valaise kevään valo, kun teen töitä iltaisin. Iltaisin tuntuu vähän paremmalta, pimeässä. Kun keväällä valo lisääntyy, tuntuu kuin se olisi pakko lisääntyä mielessäkin. Mutta ei se lisäänny. Se on hedelmätön, täysin lisääntymiskyvytön. Olisinpa minäkin, etten koskaan tekisi tänne itseni näköisiä hirviöitä. Syömishäiriö tulee kuulemma kymmenen kertaa todennäköisemmin lapselle, jos sellainen on ollut vanhemmallakin. Ja mun toinen vanhempi oli myös anorektikko. Vitun geenit. Vai altistus? Nature ja nurture.




maanantai 20. maaliskuuta 2017

Taitekohta

Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää.

Rehellinen kuvaus tästä maanantaista. Oksennan ja juon vettä. Nukun viiden tunnin päiväunet ja lopun päivästä käytän turhiin sarjoihin. Laitan viestiä ihmisille, testatakseni, onko minulla vielä jokin yhteys ulkopuoliseen maailmaan. Jotain tekstiä takaisin. Irrallisia sanoja. 

Olen paska. Juon liikaa. Haluaisin olla laihempi. Haluaisin osata olla korrekti ja viisas ja hillitty ja hallittu. 

Olen paskapaskapaskapaska.

Haistakaa paska.