Unelmissani matkustan jo aikaan, kun saan rakentaa omaa pesää mieleiseksi. Tällä hetkellä opiskelijakämpän sisustusta rajoittaa taloudellinen tilanne, 70-luvun betonipalikka-asunto sekä täysi innottomuus sisustaa väliaikaisena toimivaa pesää. Nykyinen asunto on vain paikka, jossa levähtää ennen seuraavaa kohdetta. Nykyinen sohva on vain jokin pehmeä sohva, jolle on kiva istua, ilman huolta esteettisyydestä tai pelkoa sohvalle kaatuneista punaviineistä. Väliaikaisella sohvalla saa olla punaviinitahroja ja leivänmuruja. Mutta se kaikki tuntuu (onneksi) niin väliaikaiselta.
Selaan sisustuskuvia, ihastelen valkoisen skandinaavista tyyliä ja marmoritasoja ja hillityn hallittuja pieniä kultaisia tai hopeisia yksityiskohtia. Kastehelmiastioita ja valkoista teema-kuppia. Toinen toistaan valkoisemmat kodit näyttävät ihanilta, seesteisiltä ja hillityn hallituilta. Mutta juuri siksi en ikinä ikinä ikinä voisi tehdä omasta pesästäni sellaista. Millaista? Hillittyä ja hallittua. Enhän ole ihmisenäkään kumpaakaan.
Ei. Näen, että tulevassa pesässäni on ruokapöytä, joka on ympäröity eri värisillä vanhoilla puutuoleilla. Sinsillä, punaisilla, keltaisilla. Näen värikkäitä tapetteja ja boheemia tyyliä. Näen miljoona eri aikakautta ja miljoona eri maata yhdessä asunnossa. Historiaa, modernia, uutta, Intiaa, skandinaavista, Afrikkaa. Mieleni ei kykenisi yhteen väriin ja yhteen tyyliin.
Tällainen minä olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti