Katu

Hetket kuvina mun verkkokalvolla
tää kevät niinku keväät ennen tätä
tää aurinko, joka paljastaa kaiken
kaiken

Tutut laiturit ja kadut ja ravintolat
miljoonat kerrat niissä sun kanssa
mun tyhjä käsi, johon ei kukaan tartu
tyhjä käsi mut täys sydän

Meidän ensimmäinen päivä
toinen päivä ja kolmas
päivä jona sanoin että rakastan
ja viimeinen päivä jona sanoin että rakastan
mut ei viimeinen päivä jona rakastan

Ensimmäinen syksy
kun me ei maltettu odottaa että taas nähtäis
kun mä tulin sun ikkunan alle odottamaan
et me voitais taas nähdä
päästit mut sisään ja nukuttiin sun kapeassa sängyssä sylikkäin

Ne kaikki päivät yhdessä
meidän ensimmäinen yhteinen koti
jossa mä nyt istun
ilman meitä

Näissä seinissä meidän kaikki hetket
näissä kaduissa meidän askeleet
ja päivä,
jolloin me on taas sinä ja minä

Kapitalistille

Joskus kai kun olin lapsi
maailmantuskasta sain kaverin hartioilleni
ja mitä vanhemmaksi kasvoin
kasvoi rinnalla myös ystäväni maailmantuska

Luovuin entisestä, opettelin uutta, kritisoin ja potkin maailmaa vastaan
elän keskellä kulutusjuhlaa
kapitalisti huutaa toiseen korvaan OSTAOSTAOSTA SÄ TARVIT TÄN OSTA
maailmantuska huutaa toiseen korvaan
roskista ja otsonista, nälästä ja janosta ja hädästä ja kadosta

Mitä kauemmin aikaa kuluu, mitä enemmän virtaa vettä ja verta
sitä pahemmalta tuntuu olla osa tätä kokonaisuutta
vihaa, väkivaltaa, piittaamattomuutta
Mitä kauemmin aikaa kuluu, mitä enemmän kuivuu aavikot ja kyynelkanavat
mitä mä voin tehdä muuta kuin katsoa

Jos uskoisin Jumalaan, voisin luottaa, et kyllä joku tän korjaa
mut kun ei tätä korjaa kukaan
mä voin tehdä parhaani
samalla kun naapuri kuluttaa mieluusti senkin osan, minkä mä tänään säästin

Rakas ystäväni maailmantuska,
kiitos kun olen saanut avata silmiäni edes hiukan, etten olisi täysin sokea
kiitos kun olet muistuttanut minulle, miksi taistella kapitalistia vastaan
pysy mun rinnalla maailmantuska,
sua tarvitaan

70

Nää neljä seinää pienenee ja mä pienen niiden mukana
kutistuneet ajatukset kutistuneissa huoneissa
tuu hakeen mut pois, mä tarvin happee ja mua heikottaa
tuu hakeen mut pois lukitusta huoneesta
mä tarvin portinvartijaa mut niin tarvin myös happea

Hidastuneet askeleet, kysymyksiä mut ei vastauksia
kun makaa miljoonatta päivää siinä samalla sängyllä ja miettii
oliko tää nyt tän kaiken arvoista
nää seinät kaatuu päälle
mut vika ei oo seinissä vaan päässä

Oranssit ovet ja niiden takana säilötyt mielet
ja iltaisin se tunne
et mä flippaan ja sekoan ja tukehdutan itseni tyynyllä ja hakkaan päätä seinään
ajatukset sumenee ja mä sammun valkoisten lakanoiden väliin ja mietin
mä selvisin tästäkin päivästä

Jossain vaiheessa kun päivät sekoittuu toisiinsa ja muuttuu harmaaksi massaksi
kun saman soittolistan biisit osaa ulkoa ja ainoa ilo on kynä ja paperi
ja nukkuminen
koska nukkuessa ei tarvi ajatella tai tuntea eikä kukaan kysy tästä päivästä mitään
ainoa mitä miettii kuitenkin päivisin on et
mä tarviin happea ja mua heikottaa
(päästäkää mut pois täältä tai ylipäätään pois, kaikesta)

Määränpää

Mä oon ihan satavarma
et joku kierrättää samoja uutisia päivästä vuodesta vuosikymmenestä toiseen
nimet vaihtuu paikat muuttuu järki loppuu aivot puuttuu
itsemurha joukkosurma joukkotappeluista eläkevakuuksista takuista ja saduista

Mä oon ihan satavarma
et elän tätä päivää miljoonatta kertaa uudestaan uudestaan uudestaan
kuin lapsi huvipuistossa
hattaraa oksennusta lisää hattaraa

Mä oon ihan satavarma
et jossain on alku ja jossain on loppu
ja jossain niiden välissä kliimaksi kuin orgasmi
miten tää päättyy kuka sen määrää mikä on määränpää ja miksi juuri se eikä joku muu

Psykologi

Joskus kun itseään analysoi liikaa (psykologian opiskelijalle lienee tuttu tilanne), yhtäkkiä onkin enemmän pihalla kuin ennen analysointia.

Kuka vittu mä oon

Mitä haluan

Missä olen huomenna

Mitä tapahtuu

Istun psykologin tuolilla ja yhtäkkiä mulla ei ole mitään sanottavaa sille ihmiselle mun edessä. Aivoissa pelkkä hiljaisuus. Vähän melkein naurattaa ja yritän hukuttaa hiljaisuuden hermostuneisiin naurahduksiin. Haha. Kiireistä. Haha. 

Psykologi kysyy aivan väärät kysymykset aivan väärällä hetkellä. Tuleeko mustakin tuollainen?

Piilo

Kevät.
Kuvottaa syödä ja kuvottaa olla syömättä.
Miljoonat paperipinot ja to dot. Gradu, kurssi, toinen kurssi, luottamustehtävä, toinen luottamustehtävä. Kirjaimet hyppivät ja tanssivat ja juopuvat ja sekoilevat. Menen sekaisin sanoissani ja sekoilen kirjainten tapaan itsekin. Viinaaviinaaviinaa. Ahdistusta ja angstia. Hymyilen paskan alta, kun en halua myöntää mitään.

Läski.
Seison peilin edessä ja puristan sormien väliin rasvasoluja, joita on liikaa. Niitä on ollut aina liikaa, mutta nyt niitä on erityisen liikaa. En ole syönyt e-pillereitä kahteen päivään ja sitä ennenkin taisin oksentaa ulos yhden. Menkat alkaa viikon tauon jälkeen ja musta tuntuu etten nyt pysty pitämään huolta oikein mistään. Kaikista vähiten itsestäni.

Valo.
Ne sanoo et kevät tulee ja mä hymyilen ja kerään poskilleni ensimmäiset pisamat. Kuuntelen repeatilla PMMP:n Kevään valoa ja mietin, miksi en itse keksinyt näitä(kään) sanoja. Vaikka ei mun työmatkaa valaise kevään valo, kun teen töitä iltaisin. Iltaisin tuntuu vähän paremmalta, pimeässä. Kun keväällä valo lisääntyy, tuntuu kuin se olisi pakko lisääntyä mielessäkin. Mutta ei se lisäänny. Se on hedelmätön, täysin lisääntymiskyvytön. Olisinpa minäkin, etten koskaan tekisi tänne itseni näköisiä hirviöitä. Syömishäiriö tulee kuulemma kymmenen kertaa todennäköisemmin lapselle, jos sellainen on ollut vanhemmallakin. Ja mun toinen vanhempi oli myös anorektikko. Vitun geenit. Vai altistus? Nature ja nurture.

Taitekohta

Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää.

Rehellinen kuvaus tästä maanantaista. Oksennan ja juon vettä. Nukun viiden tunnin päiväunet ja lopun päivästä käytän turhiin sarjoihin. Laitan viestiä ihmisille, testatakseni, onko minulla vielä jokin yhteys ulkopuoliseen maailmaan. Jotain tekstiä takaisin. Irrallisia sanoja. 

Olen paska. Juon liikaa. Haluaisin olla laihempi. Haluaisin osata olla korrekti ja viisas ja hillitty ja hallittu. 

Olen paskapaskapaskapaska.

Haistakaa paska.