Taitoni kirjoittaa on kohmeessa. Kun ennen sanat syntyivät melkein itsestään, asettuivat nätteihin riveihin ja tekstit kasvoivat kasvamistaan, niin nykyisin on toisin. Yritän muotoilla yksinkertaisia lauseita, mutta lopputulos ei tunnu hyvältä. Lauseet tuntuvat tahmeilta ja takkuisilta, sanavalintoja on vaikea tehdä ja tekstistä puuttuu idea.
Kun luen muiden tekstejä, tuntuu, että en koskaan yllä samalle tasolle. Yliopistolaiseksi tunnen olevani yhtäkkiä yllättävän typerä. Edes suomenkieli ei tunnu taittuvan, vaikka lukiossa se oli vielä vahvuuteni. Eximian äidinkieleni ei enää riitä, sillä yliopisto tuntuu olevan laudaturin saaneiden pelikenttää. Oma moka kun en edes lukiossa yltänyt korkeimpaan.
Yksi syy tekstin tahmeuteen lienee se, että kirjoitan nykyisin niin tuskastuttavan vähän. Aiemmin tein arkiset havainnot päiväkirjaan, runoilut runoilin runokirjaan ja pidin vielä aktiivisesti blogia, jossa pohdin myös syvällisesti eri aiheita. Nykyisin vain luen muiden kirjoittamaa hyvää tekstiä ja ihmettelen, kykenisinkö itse koskaan samanlaiseen jargoniin ja kapulakielisyyteen. Väittäisin osaavani sivistyssanat, mutta en osaa käyttää niitä omassa tekstissäni. Tuntuu niin kovin kolkolta puhua termeillä, jotka esiintyvät vain tenttikirjoissa ja seminaarisaleissa.
Kun aloitin yliopiston, mielessäni oli kirkkaana kuva tutkijan urasta. Yliopistovuosien vieriessä olen yhä enemmän alkanut epäillä sitä, ettei minusta toden totta ole siihen. Kai joskus on myönnettävä, ettei vain ole kyllin hyvä tuottamaan kyllin laadukasta tekstiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti