Riittämättömyys

Kyyneleitä puoliksi ilosta ja puoliksi surusta
puoleksi kaipauksesta ja puoleksi irti päästämisestä
pieniksi pisaroiksi muodostuneet murheet ja ilot
valuvat poskilta kaulalle

Kun tuntuu ettei riitä ja ettei jaksa
kun tuntuu että jaksaa ja riittää
kun miettii miksi olen tässä ja nyt
enkä muualla, joku muu, jonkun toisen saappaissa

Hetkelliset sukellukset sinne jonnekin,
jossa joskus elin aina
se oli mun arkea silloin,
joka on nyt vain hiljaisia heijastuksia

Psykologia

Tässä elämäni vaiheessa, neljännen vuoden psykologian opiskelijana, olen vihdoin herännyt pitämään psykologiasta. Ei tämä ollut rakkautta ensisilmäyksellä, ei todellakaan. Kipuilin ja pohdin vaihtoa jopa toiselle laitokselle. Mitä jos tämä ei vain ole minua varten? 

Kolme vuotta siinä meni. Psykologian kauneus on herännyt minulle asteittain. En minä edelleenkään pidä persoonallisuuspsykologiasta ja SPPS ja kvantitatiiviset menetelmät tuntuvat ajatuksinakin jo turruttavan tympeiltä. Ei ei ei ei. Mutta kun opin näkemään psykologian monet puolet, joista osaan voi rakastua, opin rakastamaan sitä kokonaisuutena. Yhtenä tieteen klönttinä. 

Pumpuli

Raiteet, joiden suunnan unohdin vaihtaa vivulla
tungen sormenpäitä kylkiluiden väleihin
niihin,
jotka joskus olivat syviä kuoppia iholla

Viisarit pyörähtelevät ympäri ympäri ympäri
minuuteni kappaleet lattialla
viisarit, jotka eivät pyöri
ovat minun kylkiluistani tehdyt
luiset sormet luiset kyljet luiset selät
olen pehmustanut sen kaiken
kuten myös mieleni maisemat pumpulilla

Flegmaattisuuden alta
kumpuaa raivo
väkivalta
sekin kiedottuna pumpuliin

Sata

Kun joku tuttu tunne vuosien takaa

kutittelee korvaa, nenää, selkärankaa

olo on aika epävakaa

en odottanut tätä tunnetta, todellakaan

Kun nälkä tuntuu mahan pohjassa

painaa, painaa liian painavana

melkein voin muistaa

miltä tuntuu kun ajatukset eivät saa luistaa

koska maha sanoo että ruokaa ruokaa

mahalaukkuun nyt tuokaa tuokaa

On päivällisen aika

ja olen syönyt vasta puolikkaan aamupalan

sata kaloria

jotka ovat jo haihtuneet ilmaan

hengityksen mukana

Veri

Tänä lokakuisena päivänä
kädet yltävät vihdoin pohjaan
kun en osaa vielä uida
kädet mustan vetisessä mudassa
kynnen aluset mustina

Vesi on kylmää ja sameaa
meidän vesissä ei ui hait eikä valaat
meidän vesissä ui ruumiit ja ruumiin palat
ja hauet,
joiden pedonhampaat voivat upota kiinni ihoon
ja iilimadot,
joiden verenhimo saa vedet kuhisemaan mustana
veret virtaavat yhtenä virtana
ja verenhimoiset oliot saavat siitä omansa

Jumala katsoo meitä taivaasta
ja nauraa räkäistä naurua
me ollaan pelikenttä ja sen nappuloita
yksi näyttämö
viihdyttävä elokuva

Veret ja Jumala ja vedenpohja
siinä on mun maailma

Viini

Se en ole minä.
Joka juo pullollisen viiniä ja puhuu sen jälkeen liikaa ja liiasta.
Se on se viini joka puhuu.
Minun välitykselläni.

Näin

Lauluni kuuluu kovempana tänään kuin eilen
ja koska olen taidoton ja onneton ja iloton ja suruton
minuuteni lipuu vapaana maailman tuulissa
kellun kasvot veteen päin tämän päivän virroissa

Kurkkuun takertuvat sanat
tukehduttavat tänään hieman enemmän kuin eilen
mulle kerran sanottiin, et se on tulppa mun ajatuksissa
ajatuksia on koko pullollinen, mutta pullo on korkilla tiukasti kiinni

Epävarmojen askelten keskeltä
kyynelten kastelemien silmien takaa
mä kysyn
miksi olen vielä tässä näin
enkä jo toisessa maassa
mä kysyn

Kuohu

Hiljaiseen meren kohinaan hukkuneet toiveet

huomisesta ilosta onnesta

katson tulevaan

silmissä erilainen ajatus tulevasta

Aallonharjojen synnyttämät kuohut

ja kaikki ne miljoonat, värikkäät kalat

ovat muuttuneet harmaiksi kaloiksi

kuten Suomen vesistöissä on tapana

Meren tyyneksi muuttunut pinta

joka heijastaa kasvoni takaisin

aalloista syntyneet kuohut

ovat valuneet rantaan 

Korsetti

Ikuisuudelta tuntuva yö
sekunnit
joiden juoksua seurailen hiljaa sängyssäni
ryttyyn menneet lakanat kylkeni alla
huoli, joka ei nuku vaikka minun pitäisi
keuhkoja kasaan painava ahdistus
yksittäinen ajatus
että jos
jos
mitä jos?

Läppäristä loppuva akku
hyvin alkanut gradu
tai sen alku
raha
opintotuki
sen loppuminen
vaikka sitä ei pitänyt ajatella vielä
eihän
Eihän, rakkaani?

Hengitän
eivätkä keuhkoni saa tarpeeksi happea
kulta minä hukun, minä hukun, älä pelasta
vähäisellä läppärin akulla
vuokra-asuntoja mun läppärin ruudulla
gradun sijaan asuntoja

Kulta, olen yrittänyt jo kauan
antaa aikaa ja ymmärrystä ja voimia
olen seissyt tässä, toivoen parasta
selvityspyyntö opintotuesta
joka ei tule muutenkaan enää helmikuussa
kulta, olen yrittänyt

vettä mun keuhkoissa
sekunnit
painavia kuin haarniskat
kiristäviä kuin korsetit 1700-luvulla

Korkkiruuvi

Olen pidellyt korvia kun olet kuorsannut liian lujaa
enkä kestä pihaustakaan kun yritän nukkua
kun päivästä tulee ilta
tuntuvat äänet tärykalvoa rummuttavilta
isoilta ja suurilta
loppumattomilta
jatkuvilta

Olen iltaisin katsellut katossa roikkuvaa lamppua
joka muistuttaa hieman naisen rintaa
ja kun sanoin siitä
sanoit,
että olisin kiero kuin korkkiruuvi
ajatuksilta
mielleyhtymiltä
niin, yhtymiltä

Olen odottanut aamun ensimmäisten säteiden saapumista
ja nähnyt kaupungin hiljaa heräävän uuteen aamuun
tähän aamuun,
jota ei vielä koskaan ole eletty tai nähty
huomenna tämä päivä on historiaa
kunhan ensin saisin nukuttua
kunhan et kuorsaisi
kunhan en ajattelisi yhtymistä
kunhan en olisi korkkiruuvi

Pienempi

Rasva leivällä tuntuu liialliselta. Se takertuu kitalakeen ja muodostaa suuhun kummallisen tuntuman. Vuosia söin leipäni ilman levitteitä, mutta nyt ne tuntuvat jo melkein normaaleilta. Mutta vain melkein.

Toisinaan mittailen kehoni kokoa ja mietin, miltä näyttäisin hieman pienempänä. Tiedän kuitenkin, ettei hieman riitä, sillä ei se ole koskaan riittänyt. Tarvisen pois kymmenen tai kymmeniä kiloja. Tarvitsen pois kaikki rasvat, jotka muistuttavat minua aikuisuudestani, naiseudestani. Tarvitsen pois läskin, joka ei lopu ennen kuin rasvaprosentti on pyöreä nolla.

Ja jossain hetkessä pyöreät muodot näyttävät jopa siedettäviltä. Naisellisen pyöreä kehoni ei koskaan luonnostaan taitaisi asettua alipainon puolelle. Olen aina ollut hieman pehmeä, en koskaan luonnostaan luiseva.

Laihduttaminen on hirveää. Syömishäiriöntäyteisen seitsemän vuoden jälkeen olen nauttinut kitalaessa tuntuvasta rasvakerroksesta ja pyöreistä rinnoista. Kunnes tajuan, kuinka olen huijannut itseäni. Mun on päästävä tästä kaikesta taas eroon. Ehkä huomiseen mennessä olen muuttanut mieleni, vaikka oikeasti toivon etten. Mun on oikeasti oltava pienempi.

Vahva

Kun ennen katsoin ihmisiä, näin heissä vain suunnatonta rohkeutta ja kauneutta, nauravaa ulkokuorta ja hymykuoppaa. Sitten kun itse romahtaa ja tipahtaa ja nousee taas jaloilleen, näkee myös muissa ihmisissä haurautta ja vähän erilaista kauneutta – haavoittuvaisen ja herkän ihmisen kauneutta.

On melkein kliseistä sanoa romahtaneensa, sillä romahtamisen koettuaan ymmärtää, kuinka monet monet muutkin ovat tipahdelleet ja nousseet jälleen jaloilleen. En olekaan ainoa, en edes harvinainen. Olen varsin tavallinen, oman pienen elämäntarinani kanssa yksi monien joukossa.

Romahtaminen ei ole poistaut ihmisten rohkeutta eikä kauneutta. Edelleen niin monet ihmiset ovat ihailtavan rohkeita, mutta vain eri tavalla. Sitä näkee rohkeudenkin niin eri valossa kuin aiemmin. Rohkeutta on kertoa, rohkeutta on itkeä, rohkeutta on olla oma itsensä ja myöntää, ettei ole aina jaksanut, mutta on silti selviytynyt. Ja vaikka ei olisikaan selviytynyt, silti ihmisessä on ollut niin paljon rohkeutta.

Ihmisen kauneus ei elä nuoruudessa eikä ulkokuoressa. Kauneus elää siinä herkkyydessä, jonka olen oppinut näkemään vahvimmassakin ihmisessä.